|
|
TAKAISIN PÄÄSIVULLE

LIPPOSEN TALVIRALLISPRINT, RANTASALMI
6.2.2008 | | |
Kauden avauskisa pidettiin taas viime vuoden tapaan Rantasalmella. Radalla ei ollut lumen puutteen takia yhtään penkkoja ja sitä oli jäädytetty minkä pystyi. Paikka paikoin kuitenkin hiekka tuli esiin ja renkaat olivat kovilla ajon aikana.
Harjoittelumahdollisuudet olivat olleet
huonon talven takia varsin rajalliset ja olinkin päässyt kokeilemaan piikkipyöriä vain kerran ennen kisaa.
Oltiin taas hyvään aikaan kisapaikalla, suoraan ilmoittautumaan ja sitten rataa kiertämään. Sää oli todella kylmä ja radan kiertäminen ei mitään herkkua ollut. Ekan kierroksen jälkeen huomasin että enempi kiertäminen ei olisi ollut pahitteeksi. En muistanut radasta kuin alun ja loppu mentiin ihan sokkona.
Ensimmäinen kierros ei muutenkaan mennyt putkeen. Olin pyytänyt minuutin minun ja Immosen Riston väliin, mutta lähettäjä laittoikin puolen minuutin välin. Risto sai tietenkin minut kiinni ja joutui köröttelemään perässä koko loppu matkan. Toiselle kierrokselle riitti parannettavaa.
Toisella kierroksella sain parannettua aikaa n. 6s. Tällä kertaa kukaan ei saanut minua kiinni, mutta paljon parannettavaa ajossa on. Nuorista palkittiin kaikki, joten minäkin sain pytyn. Uusi yritys sitten Toivakassa!
Äiti tuli toiseksi naisten luokassa ja oli varsin tyytyväinen ajoonsa. Viimevuonnahan äidillä meni kisa ihan penkin alle eikä tunnelma ollut varsinaisesti katossa kotimatkalla...
Onnittelut nuorten luokan voittajalle Esapekka Lapille!!
viralliset tulokset: http://www.netikka.net/oopsware/Sprint18/RUANuor.pdf
Noora
|
|