Lähdettiin kohti Toivakkaa puoli 5 paikkeilla. Kuten normaalistikin, käytiin ilmoittautumassa ja katsastettiin auto. Sitten ei auttanut muu kuin mennä kiertämään rataa. Tällä kertaa tuli kierrettyä enemmän ja muutamia hyviä vinkkejäkin sain muilta kuskeilta.
Äiti oli ollut kipeänä koko viikon eikä äidin radan kiertäminen ollut normaalin kepeätä vaan hikipäässä polkemista. Jostain syystä äiti ei myöskään muistanut radasta juuri mitään ja lähtikin omille kierroksille melko ummikkona. Ja kuten arvata saattaa ei siitä
kovin hyvä heilunut. Tulos jäi varsin vaatimattomaksi äidin osalta eikä hän ollut omaan ajoonsa ollenkaan tyytyväinen.
Ensimmäiselle kierrokselle lähdettiin lumisissa merkeissä. Aamusta lähtien oli satanut lunta ja se jatkui vielä kisan aikanakin. Ekalla kierroksella rata oli vähän liukas ja varovasti tultiin koko matka. Olin reilu 2s päässä Lopin Karista ensimmäisen kierroksen jälkeen.
Toiselle kierrokselle otin sen asenteen että nyt pitää kiriä se 3 sekuntia ainakin pois ajasta ja voittaa edes yksi poika. Varovasti tultiin osa paikoista ja yhden ysikympin jälkeen liputettiin keltaista, joten jouduin hiljentämään vauhtia. Loppi oli ajanut pihalle. Sain parannettua aikaani riittävästi ja voitin Lopin 1,4s!! Eihän siinä voinut muuta kuin olla tyytyväinen.
Nuorissa voittajaksi kurvaili taas Esapekka Lappi.
Viralliset tulokset: http://www.tenab.net/v2008/080203n.htm
Noora
|